keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Tässä on nyt mun näkemys nalleperheestä : D (koirat vaan puuttuu, mut niiden sijaan kuvasta löytyy kaksi pinkkiä possua, jotka yrittävät maastoutua kuvaan ;D )




Eli joulua tässä odotellaan ja pipareita olen tänään paistanut :) Joululahjaostoksilla käytiin eilen ja edessä olisi paketointi. Tänään oli tytön kerhon jouluhartaus ja siellähän meidän tyttö oli enkelinä <3 Huomenna olisi sitten illalla pojan koulun joulujuhla. Perjantaina olisi tarkoitus matkata lasten kummitätiä moikkaamaan Saarijärvelle ja samalla ihastelemaan ja nuuskuttelemaan vajaa kaks viikkoa vanhaa vauvelia <3 Sitten onkin lauantaina pojalla joulukirkko ja hänkin pääsee joululomalle jännittämään ja odottamaan aattoiltaa. Koulut ja kerhot alkavatkin sitten vasta loppiaisen jälkeen. Eli kohta tässä päästään joululomalle :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikkujoulut Powerparkissa

  Kaikenlaista onkin tässä parin viikon sisällä taas tapahtunut. Ensinnäkin sain 15.11 sähköpostin jota en ollut uskoa ollenkaan todeksi ;) Se kuului näin:


"Hei,

Olet osallistunut Powerparkin facebook sivuilla joulupukki on totta kilpailuun. Arpaonni on suosinut sinua ja olet voittanut VIP-paketin sinulle ja kolmelle ystävälle PowerParkin Christmas Partyihin la 24.11. Onnittelut voitosta!  Toivottavasti pääsette osallistumaan tapahtumaan. Ole minuun yhteydessä niin voimme sopia miten liput toimitetaan sinulle.

Vip-pakettiin sisältyy ruokailu Palacen vip-alueella ja illan ohjelma. Lavalle nousee Elokuu, Tauski, Samuli Edelman ja Lauri Tähkä.

Ystävällisin terveisin,

 "myyntineuvottelijan nimi" 
myyntineuvottelija
PowerPark"

  Minullahan oli tarkoitus mennä noihin pippaloihin muutenkin Sinin kutsumana ja nyt olin sitte voittanut sinne neljä VIP-lippua!!!!! Siis aivan uskomatonta, että meikäläinen joka ei koskaan ikinä ei sitten ikinä voita mistään mitään voitti liput just tuonne!!!! Ja koska ajattelin että josko tästä alkaisi voittoputki päätin tehdä Loton (vaikka yleensä en juuri lottoa) ja kuinka ollakaan voitin 4 oikein eli 9,60 e ja jokerissakin tuli 2,5 e!!!! Ikinä en oo lotossa voittanut noin paljoa :D 

     No mummuthan ottivat nallen pennut mielellään yökyläilemään, pikkuisinkin ekaa kertaa yökylässä...Se meinasi ottaa tälle mammalle hieman koville, mutta pakkohan sitä on jossain vaiheessa irrottaa :/ Ja hienostihan siellä oli mennyt. Mukaani otin siis miehen ja kaksi meidän miespuolista kaveria, joista toinen meidän poitsun kummisetä. Mies ajoi mennessä ja minä lupasin ajaa takaisin niin pojat saivat kaataa kuppia ja juhlia keskenään pikkujouluja. Matkaahan tuonne tuli meiltä melkein 200 km ja sama tietysti takaisin, mutta hyvässä seurassa sekin meni ihan mukavasti.

 
  Minä suunnistin paikan päällä ensimmäisenä Pinup:ien teltalle ja sieltä Sinin kanssa lähdin vaihtamaan mekon ja korkkarit päälleni. Sen jälkeen sainkin istua taitavien käsien loihdittavaksi, kun Camilla Pönkkä meikkasi minut ja Menna Hedberg laittoin hiukseni.  Sitten pääsin valokuvaaja Petri Segerroosin linssin taakse ja hän alkoi räpsiä kuvia meikäläisestä. Tässä heidän kaikkien yhteinen taidonnäyte: 



  

  Ja tässä vielä toinen: 



  Tutustuin Pinup-tyttöihin ja täytyy sanoa että on kyllä huppusakkia! Tapasin myös tämän kesän pinup-mallikisan osallistujan Jenni Vänskän, johon tutustuin Kalorilaskurin kautta ja hänhän alunperin mut rohkaisi ottamaan Sini Tarkkiseen yhteyttä ja menemään sinne Boost me up-kurssille. Ihana ja kaunis Jennihän voitti Seiskan yleisöäänestyksen noissa kisoissa. Tapasin myös kisojen voittajan Annika Koivusalon. Ja todennäköisesti tulen heidät tapaamaan toisenkin kerran sillä Sini lupasi ottaa minuun yhteyttä kun näille leveysasteille tulee Pinup-keikkaa!!!! Minä pääsen siis Pinup-tytöksi myös :)  

  Näin myöskin Tauskin, joka pyöri oman shownsa jälkeen siellä VIP-alueella ja aivan ihana söötti Samuli Edelmann oli metrin päässä meikäläisestä ja kyseli vihreää teetä :D Elokuu ei sit esiintynyt ollenkaan kun solisti oli sairastunut ja hukannut äänensä. Lauri Tähkää ei näkynyt tavisten parissa vaan piilotteli jossain omassa sopukassaan. Hieman jäi sellainen toisten maineella ratsastamisen maku suuhun kun hän esitti lähinnä vain Elonkerjuun biisejä, vaikkakin onhan ne hänen tekemiään... Mut oli kyl huippu ilta ja pääsin itsekin heti hommiin muiden tyttöjen kanssa, jakamaan lahjakortteja Vip-asiakkaille. Kyllähän siinä sai muutaman kerran kehuja kuulla ihmisiltä niin miehiltä kuin naisiltakin :) Mut pakko sanoa et onko sitä oikeesti olla niin kamalassa kännissä ennen kuin uskaltaa ääneen sanoa toiselle että mekko tai nainen on kaunis :( Siellä niitä todella humalaisia riitti ja kyllä niitä sieltä uloskin useampi järkkäreiden toimesta saateltiin....Mut meillä oli kyl kivaa ja ruoka oli hyvää (pöydällä oli kokonainen possu, mistä kokki leikkeli paloja ;D ). Kotiinkin ehdittiin ajoissa neljän aikaan aamuyöstä :D 



maanantai 12. marraskuuta 2012

Lisää kuvia

  Sain tänään lisää kuvia ja tässä niistä muutama :)




Tässä vielä tämän päivän kynsihuollon tulos eli ajankohtaan sopivasti joulua odotellessa ;)


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Apulantaa ja kohtaamisia poliisien kanssa

  Täällä ollaan hengissä, ehkä pienessä hiilari ja sokeri pöhönäs vatsan väänteistä kärsien, mutta kyl oli hyvää sacherkakkua minkä isänpäiväksi tein et oli se pienten väänteiden arvoistakin. Tosin ei se ihan aitoa sacheria ollut kun väliin laitoin aprikoosihillon sijaan lakkaa (ilman siemeniä ym.) ja kostutin amarettomaidolla. Tosin niin meni eilisenkin syömiset hieman penkin alle ja perjantai-iltanakin tuli juotua piiiiiiitkästä aikaa enemmän kuin yksi siideri (mut kohtuudella kuitenkin, kun ei ollut ikävä vessanpytylle norjan puhumista). Ja olihan sille hyvä syykin nimittäin tämä: (kuvat tosin ovat parin vuoden takaiselta keikalta, kun ei sitten kukaan muistanut ottaa kameraa mukaan tällä kertaa ja sille olisi ollut käyttöäkin....)

Apulanta <3

Toni Wirtanen





  Olimme siis porukalla Himoksessa katsomassa ja kuuntelemassa iki-ihanaa Apulantaa!!! Matkassa oli mukana isäkarhu, veljeni ja hänen tyttöystävänsä sekä nallepoitsun kummisetä. Keikka oli hyvä ja kotimatkalle lähtiessä saatiin muistoplakkariin jotain muisteltavaakin. Veljen tyttis pääsi nimittäin ensimmäisen kerran istumaan poliisiautoon ja elämänsä ensimmäisen sakon. Poliisit sattuivat saapumaan just parahiksi paikalle kun hän veti housuja jalkaan pissittyään ja siitähän sitten rapsahti julkisella paikalla virtsaamisesta 20 euron sakko :D. Kukaan muu ei kyl varmasti edes huomannut tai nähnyt koko toimitusta meidän porukan lisäks, mutta huonolla onnella ne pollarit tietenkin sattuivat väärään aikaan paikalle ja näkemään ja virkaintoisina sakottivat. No tämä kyllä muistetaan pitkään ;) ja varmasti leikkimielisesti kettuillaan kaverille monen monta kertaa pissimisestä :D

  Tänään sainkin Siniltä postia ja muutaman kuvan lisää Boost me up-kurssilla otetuista kuvista ja tässä yksi niistä :)


  Viikolla olin Siniin yhteyksissä muutenkin ja hän kysyi josko menisin tämän kuun lopulla Powerparkin pikkujouluihin häntä moikkaamaan. Sini on siellä juontamassa ja pinup-tytöt on siellä myös. Sitten hän kysyikin, et jos menisin heidän seuraan myös pinuppina O.o ja musta voitais ottaa samalla kuvatkin siellä :) . Innostuin tosi paljon asiasta ja nyt on mennytkin pari päivää selaillen netistä erilaisia vaatesivustoja, mistä voisin hommata itselleni mekon. Pari vaihtoehtoa on nyt, saa nähdä kumman sit valitsen.

  Nallepoitsu on kuumeessa :( Aamulla tuli viiden aikaan meidän makkariin täristen ja itku silmässä. Kysyin mikä on ja vastaukseksi sain et häntä oli pelottanut siskonsa kuorsaus :D ja pulpetti (joka sit muuttui yöpöydäksi ) oli siirtynyt eteenpäin pois paikaltaan. Otin viereeni ja jätkän oli aivan tulikuuma, kuumemittari näytti 39,5!!!! Et ei ihme et toinen vähän houraili ja oli kuulemma nähnyt kaikenlaisia uniakin. Ja se yöpöytä löytyi kyllä ihan omalta paikaltaan kun aamu valkeni ;D Koko päivän poitsu makasikin sohvalla eikä ruoka maistunut, vettä joi ja lopulta sain yhden leipä palan syömään. Välillä vaikersi ja välillä annoin kylmän liinan otsalle ja lääkettä, valoja ei saanut olla. Kuume sahasi koko päivän edestakaisin mut ei sentään noussut 38,5 korkeammalle. Kurkku ilmeisesti on kipeä, mut ei halunnut strepsilsiäkään yhtä enempää koko päivänä syödä, vaikka yleensä ne kelpaa. Toivottavasti huomenna olis jo parempi päivä, tiedä mistä tää nyt johtuu kun ei kuitenkaan nenäkään vuoda tai yskitä :/  

torstai 1. marraskuuta 2012

Joulu on taas...no ei nyt helk...vielä!!!!

  Hopsan heijaa kun on taas aika vierähänyt nopiasti eteenpäin, tuntuu että siitä on jo iäisyys kun olin siellä Helsingissä eikä siitä oikeasti oo kuin reilu kaks viikkoa!!!

  Pitkästä aikaa oon entiseen tapaa nauttinut vaatteiden ostamisesta (tili ei ole nauttinut...valittanut vain) ja vielä ihan itselle eikä vain lapsille. Muutaman kivan löydön olen tehnyt ja ostanut jopa pari hamettakin tarkoituksena pitääkin niitä. Kirppikseltä löysin Kapphallin todella hyvä kuntoisen harmaan hameen 5 e ja Seppälästä puolestaan ostin kivan mustan villahameen (se kyl maksoi muistaakseni 22,95 e), mut eihän tuosta tule yhdelle hameelle hintaa kuin vajaa 14 e jos ynnätään ja jaetaan :D

  Luntakin täällä satoi viime viikolla ja tänään ovatkin melkeinpä sulaneet. Tietenkin muksut ehti vetää kolat ja potkukelkatkin esiin...onneks ei viel suksia sentään. Pikku tytteli ryömii vauhdilla ympäri kämppää ja koira-"vauva" puolestaan on oppinut 7 kk iässsä nostamaan jalkaa pissiessään. Muutoin se onkin hieman normaalia enemmän sekaisin....tyttökoirat (2 kpl) ovat juoksussa ja tietäähän sen kuinka Reiskan pään ovat saaneet sekaisin ja ajatuksiin ei mahdu kuin yksi asia....*huoh* miehet.... Täällä on siis koirat milloin minkäkin oven tai portin takana karanteenissa. Menis nyt äkkiä ohi tuo aika, ei vaan jaksais tuota...

  Kesällä aloitin jo tekemään joululahjoja että saisin takuuvarmasti valmiiksi, mutta kuinkas kävikään. Ajatuksena oli siis tehdä lasten kummitädeille samanlaiset kaulaliinat kutoen, yksi niistä on valmiina toinen vaiheessa ja kolmas ajatuksena päässä. Eli kyllä tässä kiire ehtii tulla, kun tuntuu ettei ole aikaa ottaa sitä keskeneräistä käteen ja muistella miten sitä tehtiinkään saati että saisi sen valmiiksi ja vielä toisenkin. Mulla on muutoinkin aina kausia kun innostun kutomaan ja suunnitelmat on suuret ja yleensä kaikki suuremmat tekeleet jää sit vaiheeseen...Kaapista löytyy kaulaliinan alku pojalle, yksi villapaidan puolikas, ja varmasti ainakin yksi pariton villasukka jollei useampikin.

  Mut on se kyllä mahdotonta miten tuo jouluvouhotus alkaa joka vuosi aikaisemmin ja aikaisemmin, jo lokakuussa kauppoihin isketään joulusuklaarasiat ihmisten kiusaksi! Ei kivaa, vaikken niin suuri suklaan ystävä olekaan, mut kyllä ne silti aina houkuttaa :/ Lapsille oon jo ostanut joulukalenterit kun olivat tarjouksessa Hobby Hallissa viime kuussa, molemmat saivat haluamansa Lego-kalenterit. Pojalla sellainen olikin jo viime vuonna ja tytöllä taisi olla Littlest pet shop-kalenteri. En tykkää siitä että rojun määrä lisääntyy, mut toisaalta mun mielestä nuo on parempi vaihtoehto kuitenkin kuin se jokapäiväinen suklaapala. Itselläni oli salmiakin ystävänä salmiakki-joulukalenteri viime vuonna, mutta se oli kyl hienoinen pettymys, joka päivä sama karkki eri kuva. Täytyykin miettiä tarkkaan minkälaisen kalenterin ostais itselle jos siis ostaa.   

  Ja asiasta toiseen...Nyt on taas tullut panostettua aikaa enempi tuohon liikuntaan, mutta eipä se näytä kovin positiivisesti vaikuttavan meikän painoon ei putoa paino ei vaan jumittelee jo toista viikkoa tässä samoissa ympyröissä. Harmittaa niin vietävästi kun se alkaa syödä jo motivaatiota, kun kuitenkin olen saanut hiilaritkin pidettyä suht mukavasti kurissa. Tiedä mitä tässä pitäis tehdä vai pitäiskö palata takaisin sinne alle 20 g päivässä vai liikkua vaan välittämättä painosta ja vaikka vältellä hetki vaakaa. Tänäänkin tuli aamulla käytyä salilla ja sit päivällä lasten kanssa uimahallissa, tosin siellä ei tullut kovin montaa altaan mittaa uitua (sen verran kuitenkin että niskoissaan huomaa jo nyt pientä kireyttä) kun lapsia pitää pitää silmällä kun eivät uida vielä osaa.    

tiistai 23. lokakuuta 2012

Raporttia pukkaa

Tässä teille nyt Possulin toiveesta raporttia mun Boostaus-reissusta.


  Epätoivoisena ja epäuskoisenakin laitoin hakemuksen Boost Me Up!-kurssille syyskuun alussa Jenni Vänskän, tämänkesäisen pinup-mallikisan osallistujan, rohkaisemana. Hän oli kesänmittaan kirjoitellut Kalorilaskurissa tuosta kisasta ja siitä kuinka hänen näkemys itsestään oli muuttunut tuona aikana ja itsetunto kohonnut. Kurssi tuntui sisällöltään juuri siltä mitä minä juuri nyt tarvitsisin. Kolmen lapsen, nuorimman ollessa 8 kk ja vanhimman 7 v, äitinä olin unohtanut etunimeni ja ominut meikkaamattoman ja lapset itsensä edelle laittavan kotiäidin roolin. Raskauskilot oli juuri pudotettu, mutta jäljellä oleva ylipaino häiritsi ja vaatekaupasta tarttui mukaan vaatteita vain lapsille. Itsetunto rypi pohjamudissa. Monen monta kertaa vierailin Pinup.fi sivuilla ja keräsin rohkeuttani. Sitten päätin ainakin kirjoittaa ajatukseni ylös, vaikken niitä lähettäisikään...ja viimein sain itseni painamaan sähköpostin lähetä nappia ajatellen että tuskinpa minä tällaiseen mallikurssin-nimellä olevaan kurssiin edes kelpaisin ja kun en edes Helsingissä asu.  

  Sainkin yllätyksekseni Sini Tarkkiselta heti vastauksen ja parin päivän päästä keskusteltiinkin jo puhelimessa ja suunniteltiin mulle pariin päivään tiivistettyä kurssia, koska asun maalla n 250 km päässä Helsingistä. Sini teki mulle laskelmat kurssin kustannuksista jos olisimme treffanneet ja kuvanneetkin Tampereella, mutta se olisi tullut niin hinnakkaaksi että hylkäsin ajatuksen samantien. Helsingissä järjestettynä kurssi tulisi maksamaan minulle 820 e ja tähän päälle yöpyminen. Alkoi ankara miettiminen ja pähkäily. Minä olin ehtinyt jo innostua asiasta ja nyt tuli jääkylmää vettä päälle. Olinhan ajatellut ettei se voi kovin halpaa touhua olla, mutta todellisuus iski vasten kun summan näki paperilla :( Mieskään ei ymmärtänyt kuinka tärkeää tämä oli minulle ja itsetunnolleni, vaan hänen mielestään ei rahaa kannattanut laittaa kun ei siitä saanut mitään "pysyvää" niin kuin esim silmäleikkauksesta, johon aikanaan olin laittanut 3200 e. Laitoin miehen lukemaan Sinille lähettämäni kirjoitukseni ja johan hänkin alkoi ymmärtämään miksi olin itku silmässä asian takia. Hän lupasi ottaa osaa kustannuksiin ja ostikin heti lahjakortin hotelliin Vantaalle <3 Vielä kun työnantaja muisti just sopivasti kivalla lomarahasummalla ja sain kannustusta ja rohkaisua parilta ystävältäni <3 (Kiitos Jiiipeeellekin! ) niin homma oli sillä selvä!   

  Asiat alkoivat rullaamaan ja jo lokakuun puolessa välissä tuli sunnuntai, jolloin kohtasin sydän pamppaillen ja jännityksestä täristen Sinin puolen päivän aikaan kauppakeskus Jumbossa. Heti ensi hetkistä tuli tunne kuin oltais tunnettu jo pidempäänkin ja juttu luisti ja jännityskin katosi samantien. Mies ja pikku tytteli olivat mukanani ja yhdessä suuntasimme Amarilloon lounaalle. Pieni kanasalaatti riitti sopivasti täyttämään meikäläisen (isäntä taisi ahnehtia jonkun big burgerin eikä jaksanut edes kokonaan syödä :D ) ja siinä ruokaa odotellessa syötin tytön. Siinä juteltiin kaikkea mahdollista ja selvisi että Sini on kans maalta kotoisin, Ryttylästä. Juttutuokion ja ruokailun jälkeen suunnattiin Sinin johdolla edullisille vaateostoksille Stockmannin Outlettiin. Siinä miehen kanssa autossa ajellessa juteltiin, et millaisen ensivaikutelman olimme Sinistä saaneet. Mä olin jo puhelimessa saanut hänestä todella positiivisen kuvan ja se vaan vahvistui tavatessamme. Mieskin sanoi et sehän oli ihan normi ihminen :D ihan niin kuin me, mikä on ihan totta! 

  Vaateostoksilla keräsimme monen monta paitaa kokeiluun ja muutaman kohdalla sain kysyä, et ihanko totta meinaat että minä tuohon kokoon mahdun :D Ja kuinka ollakaan minähän mahduin koon 40 paitaan kuin myös koon M paitaan!!! Ja jo tässä kohtaan Sini sai minut huomaamaan miten paljon isompana olen itseni nähnyt pukemalla minut vaatekokoihin, joita ei ikinä olisi tullut mieleen edes kokeilla. Ja kuinka oikeat alusvaatteet tekevät naisen! Ja hei minä entisessä elämässäni B-kupin omistaja olenkin nykyään kokoa D!!!! Iso pussillinen löytyi kaikkea ihanaa mistä valita kuvauksiin ja muutenkin käyttöön ja halvalla ;D Tuo on kyllä kauppa missä minä vierailen toistekin kun sinne hoodeille satun. 

  Mieheni ja pikku tytteli suuntasivat seuraavaksi hotelliimme Vantaan Rantasipi Airportiin ja me Sinin kanssa jatkoimme matkaa värjäyttämään minun hiuksiani Salon Coloreen Linda Lindhin taitaviin käsiin. Parturikin kuvitteli, että olimme vanhoja kavereita kun juttelimme ja yllättyi kun kuuli että olimme pari tuntia sitten tavanneet ensimmäisen kerran :D Sieltä lähdin pirteänä punapäänä ja niskat hieman jumissa, ei se koskaan oo mitään rentouttavaa makoilla siinä hiestenpesualtaalla. Tässä kuva värjätystä tukasta, joka on monen punaisen sekoitus kun osa hiuksista oli ihan naturel meikäläisen omaa turkkia ja sit kahdella eri värillä värjättyä turkkia niin tietysti kaikki kevyestä värinpoistosta huolimatta tarrasivat väriin eri sävyllä. Mutta tulipahan eläväisempi :)


                         

  Seuraavaksi suuntasimme Koivukylään, mutta kauppa johon meidän piti mennä ei ollutkaan sunnuntaisin auki joten menimme sen sijaan Citymarkettiin ja Sini valitsi mulle tarvittavat meikit. Mun meikkilaukun sisältö oli hieman vanhaa perua ja todella vähän käytetty... halusinkin asiantuntijan apua siihen mitä oikeasti tarvitsisin ja mitä sävyjä. Alle viidelläkymmenellä eurolla (tais jäädä alle 45 e plussakortilla :D ) sain kaiken mulle tarpeellisen, ja niillä jopa tehtäisiin seuraavan päivän kuvausmeikkikin. 

  Sitten matkasimme Sinin veljen luo. Hänen veljensä vaimo, virolainen Kati, loihti minulle aivan ihanat akryylirakennekynnet. Oli mielenkiintoista seurata miten ne oikein tehdään kun ei ole niistä lainkaan kokemusta aiemmin. Ja kyllä siinä menikin hetki että niiden kanssa oppi olemaan ja elämään, ensimmäinen ongelma tuli kun piti saada takin nappi kiinni ;D mut kyllä seuraavana päivänä jo sekin meni ihan luonnostaan. Mitään hirmupitkiä kynsiä ei laitettu kun ei ole koskaan aiemmin ollut ja muutenkin on helpompi elää pienen lapsen kanssa kun ei ole mitään monsterikynsiä. Värin sain ihan itse valita ja ilmeisestikin nyt on menossa joku violettikausi :D ja kaupasta oli aiemmin löytynyt aivan ihanan violetti mekkokin.

   
   Todella hauskan päivän ilta oli jo pitkällä ja kahdeksan maissa pääsin jo itsekin hotellille valmistautumaan seuraavaan jännittävään päivään. Tytteli oli jo iltapuuronsa syönyt ja me miehen kanssa kaipasimme myös jotain murua rinnan alle joten lähdimme tutustumaan hotellin ravintolan antimiin. Mies valitsi mun suosituksesta kana toastin (muutoin olisi taas ottanut jonkun hampurilaisaterian....ai miten niin ronkeli tapaus ;) ) ja päärynäsiiderin (tätä en suositellut mutta en ollut pahoillanikaan ) ja itse otin Caesar salaatin lohella sekä kirkasta kyytipojaksi eli vettä :D Oli kyl todella hyvää salaattia enkä todellakaan alkanut leipäpalasia kaivelemaan annoksestani poiskaan, vaikka karppilinjalla nykyään yritän mennä :D sillä muutoin oli päivän syömiset jääneet siihen päivälliseen kanasalaattiin. Leipäpöydän sen sijaan kiersin kaukaa ja tyttö sai munkin leipäpalaset ja näin rennosti sitä leipää piti murustaa :D Rattaat piti käydä ulkona puistamassa kun ne oli niin leivämuruissa, saivatpahan linnutkin jotain evästä ;) 

    

  Yö meni torkkuen, jotenkin sitä ei vaan osannut nukkua kunnolla vaikka mitään (lentokonetta) suurempia häiritseviä ääniäkään ei kuulunut. Aamupala oli kuin mulle tehty :) lautaselle eksyivät tietenkin niin keitetty kananmuna kuin munakokkelikin sekä kalkkunaleikkele, kurkku, tomaatti, muutama nakki ja lihapulla. Kyytipojaksi vettä ja kahvia kerman kera. Sitten olinkin valmis taas uusiin seikkailuihin.

  Hyppäsin siis taas Sinin kyytiin ja suuntasimme Pinup-toimistolle. Matkalta nappasimme vielä muutamat vaatelöydöt mukaan kuvauksiin. Gina tricot-liikkeestä löytyi parit look a like farkku-leggarit ja yhdet aika päheet tekonahkaleggarit, jotka sit pääs heti tositoimiin ja kuvausvermeiks ;) Menna Hedberg alkoi taikomaan minulle uutta hiuslookkia ja aivan mahtava siitä tulikin! Pituudesta lähti varsinkin takaa ihan kivasti ja lisäksi sain vielä vähän lisää punaista huomiovärinä :D pidennyksien muodossa. Noin punaiset raidat eivät kauaa olisi omassa turkissa pysyneet vaan haalistuneet muutamassa pesussa joten siksi päädyttiin noihin pidennyksiin. 

  Sini opasti minua meikkaamisessa ja ripsien laitossa ihan kädestä pitäen, koska itsellä ei juuri kokemusta ollut. Sain huomata kuinka pienellä meikkimäärällä ja vaivalla itsestä oikeasti saa nätin! Sini meikkasi kasvoista musta nähden vasemman puolen ja minä itse sen jälkeen oikein puolen!
 

  En ollut uskoa peiliä ollenkaan, kun ankeasta kotiäidistä alkoi kuoriutua oikea kaunotar...minusta?!!! Ei tämä voinut olla tottakaan!!! Kun vielä pukeuduin ostamiini uusiin vaatteisiin ja Marika Kiviharju laittoi kameran laulamaan, niin olotila oli aivan uskomaton. Kuvissa oli joku aivan uskomattoman upea ilmestys! Minä valokuvamallina (!!!) ja tunsin itseni kauniiksi, vaikka vieressä oli ammattimalli! Enkä ollut yhtään laihempi kuin kotoa lähteissäni. Aluksi otettiin kuvia ostamassani violetissa mekossa kevyemmässä meikissä ja omissa ripsissä. Sitten siirryttiin vähän voimistetumpaan meikkiin ja ripsiin ja pääsin pukemaan Sinin tuomaan OhMyGosh! ihanan pinkkiin toppiin ja niihin nahkaleggareihin ja nilkantappokorkkareihin (ei tarvinnut onneksi niillä kävellä vaan sain ne jalkaani tuossa sohvalla). 

Katsokaa mitkä tissit mulle löytyi!!!! :D Ja toi toppi on oikeasti S-kokoa!?!!

Sohva on muuten sama kuin BB-Janican kuvissa seiskan sivuilla ;) 


   
Ja hei miettikää et tässä on lähtökohta mistä lähdettiin....väsähtänyt kotiäiti ;) Ihan pieni ero entiseen...




Lisää kuvia tulee kun saan lisää virallisia kuvia valokuvaajalta, tässä ei ole virallisia kuvia vielä kuin tuo sohva kuva.  Tässä muuten yhdet aivan ihanat kengät (jotka voisin itsellekin ostaa) jotka olivat myös yhdessä kuvassa jalassani.



  Kuvausten jälkeen piipahdimme vielä Vantaalla Blackout Storessa ( www.thebos.fi ) tekemässä edullisia kenkä -ja alusvaatelöytöjä ja sitten suuntasimme kotiin, jälleen jännittäen, tällä kertaa lasten reaktioita. Kotona isommat lapset olivat ihastuksissaan kun äiti oli niin kauniina. Tosin poika oli ensin sitä mieltä että olin ihan ulkomaalaisen tytön näköinen ja vähän pelottavankin :D Tosin niin pisti pikku tyttökin sydäntä särkeväksi itkuksi kun eka kertaa mut näki kuvausmeikeissä, eikä meinannut uskaltaa millään katsoa minua, Siniä uskalsi kyllä katsoa. Ja olipa muuten hieman häiritsevää kun kaikki ohi menevät, varsinkin miehet, tuijottivat minua siellä kaupassa ja Tiiriön ABC:llä kun poikkesimme matkalla kahville. Nyt jo kelpaan meikattuna lapsillekin kun olen sitä joka päivä tehnyt ja on se itsellekin oikeasti itsetunnon kohotus kun viitsii edes vähän vaivaa nähdä ja pistää edes se kevyt meikkivoide, ripsari + huulikiilto. Olo on aivan toinen ja kehtaa lähteä neljän seinän ulkopuolellekin. Ja sitten kun on vielä kaikenlisäksi ne oikean kokoiset rintaliivit niin olo on myös naisellinen.     

  Tämä oli aivan uskomattoman mahtava kokemus ja hetkittäin tuntuu että se oli vain unta. Mutta kun peilin ohi kävelen, on siihen pakko pysähtyä joka kerta (ennen tuli äkkiä juostua ohi) ja uskottava, että se olen uusi upea minä. Se oli minussa, en sitä vain tiennyt ennen kuin ammattilaiset saivat autettua minua kaivamaan sen esiin. Itsetuntoni on saanut kunnon boostauksen ja osaan nyt arvostaa ulkonäköäni ja varsinkin itseäni aivan toisella tavalla kiloista huolimatta korostaen niitä parhaita puoliani. Sain kokea tuolla reissulla kuinka ihana ja sydämellinen ihminen Sini on ja kuinka paljon hänellä on annettavaa muille! Mutta ennen kaikkea löysin itsestäni taas sen naisen (enkä vain äidin), joka olen...niin ja aivan hillittömät bosat :D Lämmin kiitos kuuluukin koko ihanalle pinup-tiimille, joka sai minut taas eloon!!! Suosittelen kaikille, joista vähänkin siltä tuntuu että kaipaisi samaa :)  

maanantai 22. lokakuuta 2012

Hetki viel...

Raportti Boostaus-reissusta on tekeillä, mut menee hetki viel ;) Jos viimeistään huomenna saisin sen julkaistua. Malttakaa siis hetki vielä :D Possukin yrittää pysyä pöksyissään sen aikaa! Tässä on taas kaikenlaisia häiriötekijöitä niin ei pääse ihan täyspainoisesti keskittymään kirjoittamiseen. Nyt täytyy mennä taas ihanan syysloman päätyttyä taistelemaan pojan läksyjen pariin :D