tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksytuulet puhaltaa

  Jaahas ja sitä onkin reipas viikko jo vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Vaikkakin joka päivä sitä tulee käytyä ja hetken miettii mitä sitä kirjoittaisi ja kuinka ollakaan tulee jotain muuta tekemistä mikä pitää tehdä just silloin kun ensimmäiset kirjaimet ruutuun saa raapustettua...

  Ilmat on viime päivinä olleet kaikkea muuta kuin kesäiset. Hirveät syystuulet ovat puhaltaneet todella kylmästi tuolta pellolta ja vettäkin on vihmonut ihan liikaa ja illalla on jo kamalan pimeä ihan liian aikaisin. Syksy on siis aivan selkeästi täällä...eikä niin ihanana kuin voisi olla...ja kuinka ollakaan pikku tytteli otti ja heräsi....täytyy siis mennä antamaan pennulle murua rinnan alle...jos sitä myöhemmin sitten jatkaisi kirjoittamista...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kesäisen kaunis sunnuntai

  Tänään on kyllä ollut niin ihanan aurinkoinen ilma ettei ole voinut itsekään olla (kovin) pahalla päällä :D Perjantaina sain ihanan aurinkoisen yllätyksen kun postipoika oli kantanut meidän postilaatikkoon postikortin! Ihan vain minulle! Ja ihan ulkomailta saakka (ei se sama postipoika kyllä varmaankaan ole sieltä asti sitä tuonut, niiden on kyllä täytynyt vaihtaa kantajaa matkalla, ei niin ruskettuneelta tuon meidän posteljooni näytä ;) ) Jiiipee oli Maken kanssa muistanut minua lomamatkallaan ja onnistuvat täydellisesti yllättämään meikänallen. Iiiiiiso kiitos kortista!!!

  Eilen ja muutamat viime päivät on kyllä meikäläisellä mennyt aikas pirttihirmu-meiningillä :( Ihan kamala tunne kun päätä kiristää ja tuntuu et se räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Kai se jotain PMS:ää on tai jotain....Kamalaa kuitenkin, varsinkin kun isäntä saa siitä viattomana ja (lähes) syyttömänä kärsiä. Jos normaalistikin löydän sen tekemisistä jotain huomautettavaa, niin eilen mikään mitä hän yritti tehdä tai teki ei todellakaan ollut oikein/hyvin/tarpeeksi nopeasti tehty. Koko ajan vain tiuskin ja kiukuttelin :( ja illalla jo itkettikin kun masensi ja ahdisti niin paljon. Kaikki on hyvin mut silti tuntui et kaikki päin peetä. Joo eikä yhtään helpottanut se että eilen oli KP34 ja tänään siis jo KP35. Testinkin tein jo toissapäivänä kun yksi oli jäänyt laatikon pohjalle ja olo oli niin tutun etova ja hajuaisti äärettömän herkällä (on vieläkin, yök). Mut eipä sekään mitään näyttänyt joten nyt vain ärsyyntyneenä odotan hetkeä jolloin niagaran putous aloittaa toimintana ja ah niin "ihanat" kivut mukanaan tuoden. Mut joo siinä hieman kertausta eilisestä kalorilaskurin blogista....

  Tänään on siis ollut ihanan lämmintä ja aurinkoista koko päivän. Reinon kanssa kävin lenkillä aamusta ja sen jälkeen ollaankin kaivettu syksyn satoa esiin :) Kaivelin mun miniporkkanat (olivat niin tiheään istutettu eikä kukaan jaksanut harventaa niin eivät isoiksi mahtuneet kasvaa...) ylös ja isäntä etsiskeli istuttamani perunat. Ei taidettu saada edes niin montaa perunaa kuin oltiin istutettu :D mut onpahan nyt jotain oman maan tuotteita kuitenkin maisteltavaksi.

  Nyt pannari odottelee tuossa isäntiä, jotka lähtivät naapurin avuksi hakemaan pellolta viljakuormaa. Tässä muutama kuva, joita pojan kanssa käytiin räpsimässä kun hän halusi viedä kouluun "näytteitä" viljapelloilta sekä kuvat joka lajikkeen pellolta. Ruista ei näillä seuduin kukaan taida viljellä, mutta muut, kaura, vehnä ja ohra, käytiin kuvailemassa. Nyt siis yleistietoa kaivelemaan ja tunnistamaan ;) mikä on mikäkin....



 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kakkuja joka lähtöön...

  Jaahas johan tässä olikin touhua ja tohinaa koko viikonlopun, kun pojan 7-vuotissynttäreitä vietettiin niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Heti ensimmäisenä täytyy laittaa (vaikkei tämä mikään leivontablogi olekaan) kuvat leipomuksista joita väsäsin perjantaina ja lauantainakin vielä koristeluhommia.


Tämä Angry Birds pommi on marsipaanista ja tarjoiltiin kaverisynttäreillä (tosin paljon jäi tästä sunnuntaillekin).



Tässä sitten myös marsipaanista väkertämäni tipuset ja possut sunnuntaisen kakun päällä. Molemmissa kakuissa oli täytteenä banaania, mansikkamoussea ja suklaamoussea (mikä oli tosi nami nami :D ). Toisen kakun tein normi kakkupohjasta ja toiseen laitoin kaakaojauhoa mukaan (ja tämä oli mielestämme parempi) ja kostutus oli mansikkamehulla. 



Ja sitten tämä uusi kokeiluni karpalo-valkosuklaa-juustokakku, mikä osoittautui suorastaan taivaalliseksi (ja painoystävälliseksi ;D sillä itse söin lähinnä vain tätä ja kilot eivät nousseet vaan jopa laskivat viikonlopuna aikana, tosin en vetänyt normisti joka kahvikupin kanssa vaan sopivasti pala tai kaksi per päivä nautiskellen ).

  Kaverisynttärit meni ihan kivasti, mitä nyt just silloin piti sen kahden tunnin aikana sataa välillä kaatamalla eikä pojat päässyt ulos leikkimään niin kuin oli tarkoitus. Kyllä me miehen kanssa monta kertaa katsottiin kelloa tuon kahden tunnin aikana :D et ei yhtään pidempää aikaa tuollaisille synttäreille. Ääntä ja menoa kyllä riitti vaikka lapsia ei ollutkaan kaiken kaikkiaan kuin 5 kutsuttua ja omat.

  Urheilla yritin viikonloppunakin ihan normisti ja laitetaan nyt tähänkin vielä viime viikon liikuntasaldo:

Ma: huilipäivä
Ti: Salilla soutulaite + yläkroppa+ vatsat, illalla crossari 32 min
Ke: Kevyttä koiralenkkiä ja vaunujen lykkimistä pihamaalla (huilipäivä)
To: Salilla jalat + vatsat + crossari
Pe: Tunnin vaunulenkki
La: Salilla soutulaite 15 min + kahvakuula+vatsat + crossari 20 min
Su: kevyttä kävelyä perheen kanssa

  Tarkoituksena on yrittää pitää tietty liikunnan ilo, mukana ettei menisi sellaiseen "pakko joka päivä liikkua"-ajatteluun ja yrittää pitää niitä kevyempi liikuntapäiviä ja ihan oikeita lepopäiviäkin.

torstai 6. syyskuuta 2012

Salia ja synttärisuunnitelmia

  Tänään sähkömies kävi heti aamutuimaan tekemässä eilen aloittamansa sähkötyöt loppuun ja nyt on muksujenkin huoneessa sähköt! Onhan ne siellä jo ilman valoja lähes koko kesän olleetkin :D Eilen "häiriköitsin" sähkäriä koko iltapäivän kun hän teki hommiaan...enhän minä muuten, mutta juteltiin kun pitkästä aikaa nähtiin, ystäväni hän kun on.

   Aamupäivällä sitten kurvailin salille jalkatreeniä vääntämään, saa nähdä onko huomenna yhtään lihakset kipeät, yritys ainakin oli kova ;D Menin sitten ihastumaan salin crosstraineriin  <3 Oli ihan pikkaisen parempi vekotin kuin mulla kotona. Tosin varmaan kalliskin on, Tunturi merkiltään ja sisältää kaikkia hienoja valmiita ohjelmia (mulla vaan 12) ja todella isokokoinen, et eihän se kotiin mihinkään mahtuisikaan, tuo nykyinenkin vie ihan riittävästi tilaa (kun ei saa edes taivutettua sängyn alle kuten monet TV-shopin laitteet). Yks työkaverikin siellä oli "pumppaamassa rautaa" ja hetki siinä vaihdettiin kuulumisia, ei töissä ainakaan kuulosta mikään muuttuneen...

  Iltapäivällä lähdettiin koko perheen voimin ruokaostoksille ja samalla käytiin yhden tutun luona kokeilemassa sisäpelikenkiä poitsulle. Saatiin lähes käyttämättömät Adidaksen lenkkarit 8 (kahdeksalla!!!) eurolla!!! Pojalla kun alkaa tiistaina sählykerho eikä tässä lähistöltä löytynyt kaupoista vastaavia niin pikkasen onni potkaisi :) Kaupasta ostettiin normi setti viikoksi sapuskaa ja sen lisäksi leivontavermeitä et saan alkaa huomenna vääntämään kakkuja. Pojan synttäreitä vietetään koulukavereiden kesken lauantaina ja sunnuntaina sitten sukulaisten ja kummisedän ja kaveriperheiden voimalla. Suunnitelmissa olisi tehdä karpalo-valkosuklaa-juustokakku, täytekakut, 2kpl, maitosuklaa- ja mansikkamousella sekä banaanilla, suolaiseksi meinasin jonkinlaisia kinkkuhyrriä ja sitten on keksejä. Limsaa meillä ei tarjoilla, ainoastaan mehua, koska meidän muksut ei muutoinkaan juo (eivätkä tykkää) limonaadeja.     

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kiukkutipuja

  Tänään sitten ei todellakaan ole huilittu vaan kävin aamupäivällä salilla isompi tytteli mukanani, ihan välttämättä halusi tulla mukaan tsekkaan paikan. Yläkropan treenin tein ja vatsat sekä soudin mennessä 10 min ja lähtiessä 5 min. Illalla vielä ennen saunaan menoa poljin crossarilla 32 min hikipisaroiden lennellessä.

  Iltapäivä menikin poitsun synttärikakkuun koristeita väkertäen. Aiheena tänä vuonna 7-vuotiskakussa on Angry Birds eli Aku Ankan sanoin kiukkutipuja :D Tässä nyt olisi nämä mun aikaansaannokset. Ainoa mihin olen tyytyväinen on tuo possukunkku, jonka tein viimeisenä. Tietysti jos harjoittelis muutaman linnun lisää niin vois jo sujua paremmin...

maanantai 3. syyskuuta 2012

Huilitaan välillä :)

  Joo tänään on huilittu liikunnasta, muutoin ei niinkään...Aamupäivällä, kun isommat muksut oli saatu kouluun ja kerhoon, istahdimme isännän ja pikku emännän kanssa autoon ja kurvasimme ostoksille. Tällä kertaa ostoslistalla oli tasoitetta maalattavaan seinään ja kattolistoja sekä synttärilahja poitsulle, joka täyttää huomenna 7 vuotta. Eilen vaivihkaa katselimme CD-soitinta eräässä marketissa ja käytiin tänään sit samalla hakemassa se. Saa nähdä kuinka monta kertaa, varsinkin mulla, vielä menee hermot kun sitä soitinta sitten huudatetaan :D

  Sähkömieskin sitten poikkesi kahville ja katsomaan mitä hommia hänelle vielä olisi. Me on asuttu tässä miehen kotitalossa nyt kaks puol vuotta ja kun varsinainen talo on rakennettu 1940- luvulla ja laajennusosa 1970-luvulla, niin meillä on remonttia riittänyt tässä ihan mukavasti. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että ainoastaan tuulikaappi olis enää remontin tarpeessa. Keittiö on rakennettu aivan uudelleen ja eri paikkaan missä se oli. Itse sen suunnittelin alusta loppuun ja toteutuskin on lähestulkoon oman käden tulosta, ainoastaan keittiökaappien asennuksessa oli ammattimiehet hommissa. Kaappien tarpeetkin tuli tehtyä töissä, sen jälkeen kävivät palasteltavana ja listoitettavana ja kasattavana toisessa firmassa. Muutoinkin olen kunnostautunut tämän remontin myötä ja olen meidän talon virallinen tapiseeraaja sekä maalari. No menee siinä sivussa lattialaminaatin tai muovimatonkin asennus ja heinäseipäät niin seinälle kuin kattoonkin ;D Mä tykkään tehdä itse ja yleensä apuna mulla on ollut velipoika ja hänen tyttöystävänsä niin on vältytty suuremmilta riidoiltakin kun ei olla samaa hommaa miehen kanssa tehty :D Ja kyllä olisi tullut kalliiksi jos materiaalien lisäksi olisi pitänyt vielä työstäkin, jollekin maksaa. Ainoastaan pesuhuoneen lattiassa käytettiin ammattimiehiä ja tietenkin sähkötöissä. Terassi piti myös tehdä tänä kesänä, mutta eipä noita kelejä ollut juurikaan ja jos oli niin sitten isäntä oli kaikki heinäpoudat maanviljelijöiden apuna pelloilla. No onhan se kesä vielä ensi vuonnakin, ainakin toivottavasti ja hieman vähäsateisempana kiitos, niillä helteillä ei niin väliä.

  Eihän mulla pitänyt olla juurikaan mitään kirjoitettavaa ja taas tuli tällainen romaani :D    

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikonloppu ohi...

Viikonloppukin alkaa olla jo ohi...Perjantai meni itsellä kotioloissa kun mies oli kavereineen Metkossa Jämsänkoskella ihmettelemässä jos jonkinmoisia koneita ja vehkeitä. Lauantaina menivät sitten pojan kanssa vielä uudestaan ja minä menin pikku emännän kanssa siksi aikaa Jämsään kaupoille. Keskimmäinen halusi välttämättä jäädä mummille ja mennä hänen kanssaan ruokakaupoille. No rahaa paloi, yllättäen kun meikä pääsee kaupoille, lähinnä lasten vaatteisiin...harvoin sitä itselleen mitään kivaa löytää mitä raaskisi ostaa. Tosin tällä kertaa tein pari löytöä ja toinen niistä ei maksanut kuin 10 e ja toinen taisi olla 24,90 e (tai jotain siihen suuntaan alle 30 e kuitenkin).

  Tämä mekko on L-kokoa ja ostin oikeastaan ensi kesää silmällä pitäen ns tavoitemekoksi (ja kun oli vain sen kympin). Sopii kyllä jo nyt, mut et näyttäis paremmalta niin vatsaa ja käsiä pitäisi saada pienemminksi :)


   Tämä tunika on myös L-kokoa, mutta malliltaan väljä ja ihastuin värien lisäksi noihin hihoihin (jotka ovat hyvin armeliaat ja mukavan peittävät tämän hetkiseen kroppaan siis sopivat ;D ). 

  Niin joo torstaina olin tämän mun "personal trainerin" eli siis työkaverini kanssa salilla ja sain pistää elämäni ensimmäisen kerran nyrkkeilyhanskat käteeni. Kuntoilumielessä sain sitten lyödä pistareita ja 6 x 1 min tehtiin tätä ja kyllähän siinä tuli hiki. Tykkäsin kyllä! Kahvakuulaa pidin kans ekaa kertaa käsissäni, eikä sekään hassumpaa hommaa ole :) Tällä viikolla on tullutkin ihan kivasti liikuttua, auttaa mukavasti kun mieskin on kotosalla niin pystyn lähes joka päivä ottamaan aikaa itselleni ja liikunnalle. Vaikkakaan painossa liikunta ei ole valitettavasti näkynyt mitenkään miinusmerkkisesti :/ mut yritän ajatella positiivisesti ja toivon kovasti että edes jonkin sortin kiinteytymistä sen sijaan tapahtuisi. Pistetään nyt vielä tähänkin tämän viikon liikunnat ylös eli

ma: 1h sauvakävely + spurtit + vatsa
ti: väkisin pidetty nälkävuodelta tuntuva lepopäivä
ke: PT:n kanssa salilla yläkroppatreeni+ vatsa + crossari 23 min
to: PT:n kanssa salilla soutu 5 min +nyrkkeily+kahvakuula+vatsa+pyöräily 2 x 2km+ 10 min crossari
pe: tunti kevyttä kävelyä pihamaalla lastenvaunujen kera ja 45 min pyörälenkki
la: salilla jalat + vatsa+ kävely salille mennen tullen 2 km + pieni koiralenkki
su: koiran kanssa kävely + hölkkä + tunnin reipas vaunulenkki